About London


Muutin Lontooseen syyskuussa 2010. Ennen syyskuuta päätös ulkomalla opiskelusta oli kytenyt jo pari vuotta. Rakkaus Lontooseen on kuitenkin roihunut vuodesta 2006 saakka. Olin 15-kesäinen ja kielimatkalla kaverini kanssa Englannin rannikolla Torquayssa. Reilun kahden viikon kielikoulun jälkeen oli vuorossa vielä suurkaupunkivierailut Lontooseen sekä Pariisiin. Lontoo vei 15-vuotiaan tytön sydämen. Rakastin kaikkea ja pesusienen tapaan imin suurkaupungin vaikutteita, sellaisella ihastuksella, että kielikurssin viimeinen etappi, Pariisi ei tuntunut missään, vaikka sinne kielikurssia varaillessa haaveilin kovasti pääseväni. 
Lemmenliekki kuitenkin oli melkein sammutakseen kevään 2010 Lontoon reissulla. Kaupunki ei muistuttanut melkein lainkaan sitä unelmaa, mikä muistiini oli jäänyt ja kaikista pahinta, en tuntenut kaupunkia lainkaan omakseni ja fiilikset olivat todella kaukana ihastuksesta. 
Palasin kotiin ja kamppailin hieman. Lähteäkkö nyt ollenkaan, entä jos ja mitä sitten- ajatukset pyörivät mielessä. Punnitsin mielessä hyvät ja huonot puolet mutta lähtöpäätöstä avutti huomattavasti jo olemassa oleva opiskelupaikka, jonka olin sivuttanut vuoden 2010 syksylle. 
Rohkeana rotanpoikasena otin haasteen vastaan ja kuntelin sydäntäni. 
Kuinka ollaakkaan, rakastuin uudestaan ja se on ollut menoa siitä lähtien. Paluu ja pysyvästi Suomeen muuttaminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Lontoo on kotini maailmalla ja todella ihana sellainen. 
Tämä oli tarinaa siitä kuinka päädyin Lontooseen. Alla vielä kuvia täällä vietetystä ajasta. 

2010-2011

 Tässä ollaan  kämppisten kanssa tutustumassa naapurustoon. Kuvassa olevasta Victoria Park toimi myöhemmin niin lenkkireittinä, kuin piknikpuistona. Siellä taisin myös loppukokeisiin auringossa päntätä. 
yliopiston freshers weekin aikana järjestetyllä Lontoon kiertokävelyllä. 
20-vuotis syntymäpäiviä vietin asuntolani keittiössä. Vieraita oli lähemmäs 40 ja pippalot railakkaat. 







Ensimmäisen vuoden aikana löysin tyylini. Värjäsin hiukseni suklaansävyiseksi ja olin todella onnellinen.  Itsevarmuuteni kasvoi valtavasti, kun joka päivä sain kokea valtavasti uutta.
Ennen kuin tiesinkään olivat ekat 3 kuukautta pulkassa ja olin lähdössä Suomeen joululomalle.
Kauan en kuitenkaan Suomessa malttanut olla ja suuntasin jo uudeksi vuodeksi takaisin.  Vietin mahtavan  uuden vuoden aaton ranskalais-norjalaisen kaverini ja hän ranskis kavereiden kanssa. 
Uuden vuoden jälkeen sain ensimmäisen vierailijani. Kaverini A:n kanssa kierrettiin mm. Harrods,  Tower Bridge sekä Notting Hill. 
Otin opinnot vakavasti ja viihdyin luennoilla. 
Pidettiin erilaisia illanistujaisia ystävien kanssa.
Jason Derulo konsertti. Ennakkoluuloista huolimatta konsertti yllätti ja Jason Derulo oli livenä yllättävän monipuolinen. 

Kesä tuli ja aika lentää Suomeen loman ajaksi. 

2011-2012


Toisen vuoden alussa oli taas synttärijuhlinnat, syksyn synttärisankari kun olen. Syksyn muita juhlintoja varjosti ikävät tapahtumat, joista yritettin selvitä yhdessä. Suru oli valtava ja tapahtumaketjuista johtuva hämmenys tuntui loputtomalta, kun mahdottomasta tuli totta.  R.I.P 

Onneksi matkaan mahtui myös hyviä uutisia. Sain kuulla, että minut oli hyväksytty Erasmus vaihtoon Istanbuliin. Odotin maisemanvaihtoa, kun kuuta nousevaa. 
----

Näin puoltoista vuotta hurahti. Paljon ihania muistoja ja kokemuksia, joiden arvoa ei rahassa voi mitata. Ihanaa olla takaisin. 

Above the story behind why I moved to London. I fell in love in 2006 when I visited London at the end of my language trip and throughout my high school years longed to study abroad. London made sense because it was close enough to home and I already new the language. I moved in 2010 and started uni here. Lots of great memories as you can see. Now its my final year and so many places to see and things to do. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Thank you for your comment :)